Olenko Oscarin arvoinen?

April 30, 2007

Olen nyt leikkinyt kissahiirileikkejä koko viime viikon ja leikit senkun
jatkuvat. Olenko minä kissa vai hiiri? Haluaisin olla kissa, koska en
tahtoisi hävitä siimahännälle. Jos jahtaus kestäisi yhtään pidempään,
joutuisin ehkä hakeutumaan sanonko minkä vastaanotolle. Iltaisin olen
kurkannut pedin alle onko siellä ketään. Ei ole toistaiseksi ollut…
Kokonaisuudessaan tämä on todella siistiä, sillä harvoin pääsee leikkimään
näin hienoja juttuja aikuisiällä. Lapsena kaikki oli jykevämpää…

Olen esittänyt katusoittajaa, jota varten harjoittelin kasan
coverbiisilemppareitani ja taisinpa vedellä niitä myös ihan omilla
sanoillani. Minut löydettiin harmillisen pian…minulla olisi ollut paljon
enemmän annettavaa Suomen covermaailmalle! Olen esittänyt peliautomaattien
innokasta harrastajaa; hakkasin mestoilla hedelmäpelejä ym. tosimiesten
pelejä. Pelin tunnussävelet saivat minut likimain hulluuden partaalle
tunnin aikana. Loppusaldo oli positiivinen, eli jäin voitolle euroillani. .

Lahdessa minulla oli mukanani naispuoleinen avustaja ja kun suurin kuhina
alkoi vaateliikkeessä, paniikki iski ja piilouduin sovituskoppiin.
Avustajani toi minulle naisten prinsessavaatteita sovitettavaksi. Pervoa.
Hän myös kommentoi ovelta, että tuo ei kyllä istu yhtään rintojen kohdalta
yms. joten jahtaajat eivät osanneet huikata koppiin, että “oletko sinä
Voicen karkulainen” koska olettivat että kopissa lymysi nainen, jolla oli
ongelmia rintavarustuksensa suhteen… Nerokasta!

Turussa esitin lenkkeilijää koiran kanssa! Harmi, että koira ei ymmärtänyt
olevansa osa suurempaa näytelmää. En ole ehkä maailman parhaimmassa
kunnossa, joten raskastahan se olisi ollut pinkoa tunti eli kävelin pitkiä
pätkiä ja venyttelinkin ahkerasti ja sitten päätin palkkioksi ostaa myös
jäätelön itselleni! Urheilullista.

“Lappuliisana” oli mielenkiintoista työskennellä. Tunsin niskassani katseet;
tuossa menee “lottovoiton” jakaja. Kukaan ei kyllä tunne armoa lappuliisoja
kohtaan, niinhän se on. Minun Minigrip-pussien sisältö toivottavasti
kuitenkin aiheutti lukuisia helpotuksen huokauksia, koska neljänkympin
pikavoittoja niistä ei sillä kertaa löytynyt. Toisaalta autojen omistajat
missasivat paljon suuremman määrän rahaa siinä, etteivät olleet paikalla kun
heiluin tonnini kera.

Olen ollut myös huoltomies, bingon pelaaja, lounasasiakas, auton ostaja,
politiikan toimittaja, opiskelija, arkkitehti jne. Tämä on aikuisen elämäni
monipuolisin jakso roolillisesti. Sitä antautuu joka rooliin täysillä; parin
tunnin ajan pääsee tutkailemaan maailmaa aivan eri näkövinkkelistä. Omistan
viisi eri partaa, neljä peruukkia, lukuisia silmälaseja, hattuja jne.
Vappuun pukeutuminen ei siis tule tuottamaan tänä vuonna mitään ongelmaa
paitsi sen suhteen, että valinnan vaikeus saattaa yllättää! Vielä viikko
seikkailua jäljellä ja sitten kai pitää taas tyytyä siihen yhteen omaan
rooliin. Mukavaa sekin on! Ai caramba!