“Peliä, peliä!” kaikuu huuto vaikka jääkiekkokaukalossa, jossa jostain
syystä katsojien mielestä viihtyy paljon sokeita m-lkkuja ja dorkia, joilla
on mustavalkoraitaiset paidat. Ovatko he vapaaehtoisesti siellä
haukuttavana? Onko vika paidan värissä? Koittakaa kestää!

Lyödään nyt faktat pöydän pinnoille pelistä, jonka olen luvannut aloittaa.
Toisin sanoen peli on käynnissä aiemmin ilmoittamanani ajankohtana kolme
kertaa päivässä arkisin klo 08.00, 12.00 ja 16.00. Lauantaina pelataan
kerran päivässä klo 12.00. Peliaikaa on tasan kaksi viikkoa. Minä soittelen
Voicelle ja latelen arvoituksia arvoitusten perään. Arvoituksen ratkaisu on
paikka missä sijaitsee hän eli minä. Kuulijoiden tehtävä on ratkaista
arvoitus ja etsiä minut kyseisestä paikasta. Se samaan aikaan sekä välkky
että onnekas joka kysyy ensimmäisenä minulta seuraavat sananhelinät “Oletko
sinä Voicen Karkulainen?” saa sekin kauniiseen käteen, jonka viivojen
perusteella voi usein myös ennustaa kaikenlaista mieleen juolahtavaa.

Sekit ovat arvoltaan 1000 – 20.000 euron suuruisia. Massiivinen homma keksiä noita arvoituksia hei! Olen kierrellyt ympäri Suomea sekä mittaillut kaupunkeja ja voin kertoa, että mestoja paikkoja on löytynyt! Ajattelin naamioitua jahtiin aika innovatiivisesti joka kerta. Olen jo haalinut aikamoisen partavaraston aina pitkästä lyhyeen ja harmaasta tosi huomaamattomaan neon-väriin. Parkkipirkon asukin on hankittu; höyrysilitin sen juuri naamiokuntoon.

31 Responses to “Lyödäänpä faktat pöytään, toverit!”

  1. nenialukraK Says:

    -ny sä sopan keitit..oot muuten voicella töissä ja tämä on onnistunut suomensuurin radiohuijjaus onnittelut..nähdään…=)

  2. hpgurus Says:

    Vihdoinkin paljastui, että olet Voicella töissä. Ei joku kansalainen tällaiseen touhuun lähtisi… Onneksi siirryin YleX:lle.

  3. hpgurus Says:

    Lyön pillit pussiin Karkulainen. Sinä olet VOICEN TYÖNTEKIJÄ. Onneksi vaihdoin kanavaa YleX:ään.

  4. 7.4 se tapahtuu Says:

    Karkulainen Laskee päiviä 7.5 asti ja silloin se paljastaa Voicen uuden erikoisohjelmsiton/ tai silloin Voice uudistuu.

  5. 7.4 se tapahtuu Says:

    TIEDÄN KUKA ON KARKULAINEN!! HÄN ON EEVA: SYY:
    KARKULAINEN PITÄÄ SARJOISTA 24 JA kiefer sutherland.
    SAMOJA SARJOJA FANITTAA KISSIN EEVA RAJALAKIN. JA KUN EEVA SIIRTYI VOICEN ILTOIHIN, KARKULAINEN TULI ESIIN. HÄN ON SIIS EEVA RAJALA.

  6. nenialukraK Says:

    -jeah,salapoliisit kiitos että otitte tämän näin,vakavasti..no huh huh..täytyy myöntää että voice onnistu ku synty meininkiä..kuuntelen/katselen voicea aina.

  7. eemil vanaja Says:

    .hululul lulul hululu ..luu..olen äimänä vi…u en muista sanija hululu luu

  8. Karkulainen Says:

    Arghhh..pakko myöntää kusetuksemme!

  9. Kokkola Says:

    Niin tai sitten se on Miika-the Chättiman!!! Karkulainenhan kirjottaa ihan niin se puhuu…Eli Voice on antanu Miikalle pestin!

  10. Ops Says:

    Onneksiolkoon Suomen ärsyttävimmästä mainostempusta. “Mä oon ihan sekasin tästä karkulaisesta”. Niin just. Tää-on-niin-mainostemppu-huijaus on läpinäkyvä jopa meille median vallan surkastuttamille kansalaisille.

  11. Karkulainen Says:

    Kyllä. Koska te tiedätte totuuden, on mun turhaa enää jatkaa koko duunia. Kaikki tietää jo… Omasta puolestani lopetan koko jutun.

  12. Karkulainen Says:

    Jos nyt kuitenkin haluatte jatkaa tätä tyhmää juttua niin voitte voittaa 20000€. Se ei ainakaan ole huijausta. Riippuu täysin teistä jos “mainostemppu” on tyhmä ettekä halua osallistua.
    :)

  13. sari Says:

    oon alkanu vahvasti epäilee et karkulainen on itse satu. eikös laskettu päivä osu just siihen ku kahen viikon metsästys loppuu..

  14. Karkulainen Says:

    Niin ja Satu on nyt lomalla, eikä Karkulainenkaan ole tänne kirjoitellut !

  15. Karkulainen Says:

    Tässä kisassa kukaan ei saa SENTTIÄKÄÄN! AINOASTAAN POHJOLA HYÖTYY.

  16. Entinen Voicelainen Says:

    Läpinäkyvää kusetusta. Tällainen kusetus oli joskus ulkomaalaisilla asemilla, nyt Voice matki aika epäonnistuneesti…

  17. lauri Says:

    mä oon ainakin ihan fiiliksissä. lähen joku päivä jahtaamaan vaikka safkiksella, jos paikka vaan on lähellä. ainahan “ilmainen” raha kelpaa!! :D

  18. eemil vanaja Says:

    -jeah mani vaa mielessä juu se on raskaantyön raatajan etu!!!


  19. -meizi jahtaa ja on pokkaa mennä kysymään keneltä vaan oletko sinä voic….. !!!
    että niin


  20. -nyt välähti..muista pelimies tunnistan sut.

  21. Muistakaa! Says:

    TÄSSÄ KISASSA KUKAAN EI VOITA MITÄÄN. KARKULAINEN ON SATU, JOKA JUURI LÄHTI LOMALLE, TODELLISUUDESSA KARKULAISJUTTUUN MUKAAN.


  22. -sehän on hyvä jos se on satu saapahan helpommin myntii..kyl sen tunnistaa vaik,sil ois valepuku päällä—…

  23. Muistakaa! Says:

    Ja huomatkaa, Karkulainen ei ole kirjoittanut tänne muutamaan päivän, eli se Karkulainen on Satu joka lomailee tästäkin blogista.

  24. chick Says:

    Eiköhän se karkulainen ole paikanpäällä aina naamioituneena. Eli turha kysellä ihan tavallisen näköisiltä tyypeiltä. Suosittelen karkuilaisen sanomaakin parkkipirkkoa.

    Mutta ne ketkä eniten paikalla näyttävät olevan kuin luonnostaan ovat parhaita kohteita.

    Kuten vartijat, deekut tai henkilökunta.

  25. Muistakaa! Says:

    Turhaa!

  26. Hercule_Poirot Says:

    Tää on niin turhaa… kylläpä on taas keksitty asiaa ihmisten huiputtamiseksi.
    Lasketaampa yhdessä 1+1=2

    - Kukaan tavan tallaaja ei lähtisi kisaan mukaan, ellei olisi joku työtön peruspäiväraha pertti, jolla ei ole parempaa tekemistä. Ihmiset, jotka käytät ansiotöissä (kuten ns. karkulainen) eivät tuhlaisi lomaa tällaiseen.

    - Miksi karkulaisen nimi on juuri karkulainen? Siksi, että tämä on alun perin keksitty juttu. Ei voi olla sattumaa, että juuri karkulainen-nimistä tyyppiä etsitään.

    - Miksi Satu on lomalla juuri silloin, kun kiihkein karkulaisjahti käynnistyy?

    - Miten voi olla mahdollista, että karkulainen laskee päiviä juuri 7.5. eli samaan päivään kuin jahti päättyy? Ei voi olla sattumaa…

    The Voicen keksimä pieni markkinakikka. Mutta mukavahan se on että ihmisillä riittää tällaiseen into. Mun mielestä tämä olisi vaan ollut mielekkäämpi, jos tällaista jahtia ei oltaisi perustettu, koska tämä jahti todistaa liian selvästi sen, että Karkulainen on Voicen palkkaama ;-)

  27. Karkulainen on... Says:

    ON TICO ANTTONEN. JA SE KARKURI LASKEE PÄIVIÄ SIIHEN, KUNNES SEN ISYYSLOMA PÄÄTTYY.JA JOO, TÄMÄ EI OLE VOICEN KEKSIMÄ JUTTU, VAAN VASTAAVIA KILPAILUJA OLI ULKOMAILLA. RADIO NOVALLA JA NYT VOICELLA.

  28. Pyrtsi Says:

    Mua ei kiinnosta kuka karkulainen on, koska kisa on ihan hyvä, vaikka sen ois voinnu toteuttaa vähän eri tavalla.. Älkää nyt olko noin vakavii..

  29. Pyrtsi Says:

    Nii ja vähän hienoo jos se ois Tico ja se palais Voicelle.. Joo Tico takasin vaan :)

  30. cleftoste Says:

    I’d prefer reading in my native language, because my knowledge of your languange is no so well. But it was interesting! Look for some my links:


Leave a Reply